Siirry pääsisältöön

Opi matematiikkaa



Rakastin matematiikkaa jo ala-asteella. Tunsin suurta nautintoa piirtää numeroita paperille ja tehdä laskutehtäviä. Aina en silti tiennyt kaikkeen vastauksia ja jotkut jutut tuottavat edelleen ongelmia ja päänvaivaa. Esimerkiksi prosenttilaskujen kanssa takkusin aina, ja takkuan edelleen. Tiedän logiikan ja tiedän myös, että prosenttilaskuihinkin on olemassa ns. vippaskonsti millä ne vaikeammatkin pystyy laskemaan päässä mutta silti jostakin syystä tuo tieto tuppaa kadota päästäni. Kertolaskujen kanssa olin todella välkky, mutta koska olin myös arka en aina uskaltanut kertoa osaamisestani opettajalle. Jotkut asiat automatisoituu mieleen niin, että ne vain osaa ilman että osaa sen kummemmin selittää miksi ne osaa. Se onkin asia mikä toisinaan pohdituttaa, osaanko asiat vain siksi, että ne on pitänyt joskus opetella ulkoa. 

Luen parhaillaan kirjaa Ymmärrä matematiikkaa - 23-metodilla menestykseen. Kirja perustuu norjalaisten pedagogien kehittämään 23-metodiin, jossa oppilaalle opetetaan 23 peruskäsitettä. Näiden peruskäsitteiden avulla oppilas oppii ymmärtämään matematiikkaa ulkoa oppimisen sijaan. Peruskäsitteitä ovat mm. muoto, väri, koko, arvo, määrä, paino jne. Kun oppilas oppii ymmärtämään mitä peruskäsitteet ovat, oppii hän myös ymmärtämään matematiikkaa. Kirjan opit saattavat tuntua yhtäkkiseltään vierailta tai oudoilta ja varsinkin niille, jotka osaavat laskea, voivat nämä opit tuntua omituisilta. Tutustuin kirjaan muiden aikuisten kanssa ja osa heistä ihmetteli miksi jokin niin yksinkertainen kuin kertolasku pitää opettaa niin pitkän kaavan kautta, että siinähän vain kerrotaan joku luku jollakin toisella. Noin ajattelee luultavasti melko moni, mutta siinä piilee juuri se totuus, että kun jokin asia on itselleen itsestäänselvä niin on vaikea ymmärtää miksi se ei sitä jollekin toiselle ole. Ja kun itse osaa jonkin asian vaikka unissaan niin on vaikea alkaa opettaa sitä jollekin toiselle, siten että toinen ymmärtää mistä on kyse. Siihen tilanteeseen tämä kirja on suunniteltu, auttamaan ymmärtämään matematiikkaa. Kirja kumoaa ajatuksen, että jollakulla olisi huono matikkapää. Jokainen pystyy oppimaan kunhan opetustapa on oikea. Kirjassa painotetaan paljon sitä, että jos oppilas ei opi niin vika on opettajassa, ei oppilaassa. Opetus vaatii siis pitkäjänteisyyttä molemmilta osapuolilta. 

Se miksi tahdoin tutustua tähän kirjaan on se, että haluan että minulla on keinoja auttaa omia lapsiani jos heillä tulee ongelmia matematiikan suhteen. Halusin myös ihan mielenkiinnosta tutustua tähän teokseen, myös siltä kantilta jos joskus toimin koulunkäynninohjaajana ja tarvitsen työkaluja matematiikan opettamiseen. Koulussa kun luokkakoot on isoja on lähes mahdotonta, että yksi aikuinen pystyisi opettamaan jokaista lasta henkilökohtaisesti. Luokassa asiat opitaan tietyssä tahdissa ja jos joku tippuu kyydistä niin sitä ei aina nähdä ajoissa. Tämä kirja on mahtava apu niin opettajille kuin vanhemmille. Kun vanhemmille annetaan työkaluja auttaa lapsiaan kotona, helpottaa se samalla myös opettajan työmäärää. 

Lisäksi on todella mielenkiintoista tutustua uusiin laskutapoihin, esimerkiksi jakokulma on jälleen muuttanut muotoaan ja muistuttaa nyt sitä samaa tapaa mitä lastemme isovanhemmat ovat käyttäneet. Omaan silmään tuo oikealle avautuva malli tuntuu oudolta, mutta varmasti senkin oppii kunhan siihen tutustuu. On helpottavaa, että on jokin apuväline mihin voi itsekin turvautua, paitsi jos jakokulma muuttuu taas muutaman vuoden päästä erilaiseksi. 

Kirja on jaettu kahteen osaan: ratkaisuun ja opettamiseen.
Osa 2. eli opettaminen koostuu luvuista 0-9. Luvussa 0 tutustutaan peruskäsitteiden opettamiseen ja opitaan käyttämään käsiteopetuksen nelivaiheista menetelmää. Luvussa 1. opitaan luvut, laskeminen ja lukutaju. Lopuissa luvuissa opitaan mm. paikkajärjestelmä, peruslaskutoimitukset, murtoluvut, prosenttilaskut, mitat ja kellonajat, geometria, algebra, ja lisäksi tutustutaan oppimisen prosessiin ja mahdollisiin oppimisvaikeuksien aiheuttajiin, sekä sanojen merkityksiin. 

Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa jokaiselle, joka tarvitsee apua matematiikan oppimisessa tai opettamisessa. Kirjan opeilla oppivat lasten lisäksi myös aikuiset.

Lukunäyte kirjasta tästä *linkistä!


23-metodilla menestykseen
ANNE LENE JOHNSEN & ELIN NATÅS
Bazarkustannus 2018




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma KOPPA - puikoissa ja koukussa

Ei uskoisi, että siitä on jo melkein kymmenen vuotta kun tein edellisen kerran arvostelun Virpi Marjaana Siiran kirjasta. Miten tämä aika kulkeekaan näin nopeasti! Silloisessa kirjassa aiheena olivat ympyrät ja sen eri variaatiot . Ja silloin vain virkkailtiin, toisin kuin tässä Oma KOPPA, puikoissa - ja koukussa kirjassa, jossa myös neulotaan (eli kudotaan kuten meillä päin sanotaan). Tuon edellisen arvostelun yhteydessä vuolaasti kiittelin kirjailijaa siitä, että olin oppinut tekemään täydellisen ympyrän. Myönnän, että tasaisen pinnan tai muodon aikaansaaminen on aina hieman hankalaa. Ympyrästä tulee kuppi ja kopasta pefletti. Tykkään Virpi Marjaana Siiran tyylistä tehdä ja luoda. Se on jotenkin niin vaivatonta ja spontaania. Kuten aiemminkin sanoin, ajatus "ei oo niin justiinsa " tuntuu sopivan myös tähän kirjaan. Moka tai virhe on vaan kaunistus.  Tässä kirjassa inspiraationa ovat toimineet puut. Ja luonto yleensä. Ovathan nuo tärkeitä meidänkin olemassaolon kannalta

Satuhieronta

Satuhieronta  läsnäolevan kosketuksen ja sadun taikaa ”Satuhieronta on satujen yhdistämistä kosketukseen ja kevyeen hierontaan. Se on rentoutumista ja rauhoittumista, läsnäoloa ilon ja leikin kautta. Satuhieronnassa yhdistyy kaksi lapsen kasvun ja kehityksen kannalta oleellista asiaa:  satu ja hyvä kosketus." Muistatko miten hyvältä se tuntui kun joku piirteli selkään kuvioita? Omasta lapsuudesta se ainakin muistuu mukavana muistona mieleen. Monesti lapsina piirtelimme toistemme selkään kuvioita ja yritimme arvata mikä kuva on kyseessä. Samaa on tehty myös päiväkodissa ja koulussa. Nyt asiaa on tutkittu tarkemmin, ja sille on löytynyt nimi: ’satuhieronta’. Satuhieronta tuntuu lähes epätodellisen yksinkertaiselta tavalta poistaa monia negatiivisia asioita ja ennen kaikkea lisätä positiivisia asioita. Satuhieronnan vaikutukset ulottuvat niin psyykkiseen, fyysiseen kuin sosiaaliseenkin hyvinvointiin. Se antaa myönteisen läheisyyden ja kosketuksen kokemuksia, tukee itsetuntoa, kehittä

Kiehtovat Tarot-kortit

Tarot -korttejakin käsiteltiin pintapuolisesti Tammen kirjassa. Tarot-kortit ovat varmasti lähes jokaiselle ihmiselle jollain tavalla tutut, ainakin käsitteen tasolla.  Tämä  Gummeruksen julkaisema Tarot-pakkaus  sisältää pienen ja ison arkanan kortit, siis yhteensä 78 korttia sekä helppotajuisen oppaan korttien käytöstä, pöytien luomisesta ja tietysti tiedot jokaisen kortin merkityksestä.  Tarot-kortit ovat nekin kiehtoneet minua jo pitkään mutta muistaakseni minulle ei ikinä korttia ole nostettu enkä vielä itsekään ole uskaltanut itselleni kortteja asetella. Jännittää nimittäin jos jonkin verran mitä sieltä nousee ja osaanko tulkita kortit oikein. Hieman myös hämmentää tuo korttien tulkinta, sen kun voi tehdä joko suoraan tai käänteisesti. Mistä sen sitten tietää miten päin asian ymmärtää. Vastauksen voisi toki varmasti saada heiltä, jotka Tarot-kortteja käyttävät aktiivisesti. Opaskirjassa ohjeistettiin, että korttipakkaa kannattaa pitää lähellä jonkin aikaa, jotta pa