Siirry pääsisältöön

Suurenmoinen mies


Minusta tuntuu etten ole tarpeeksi hyvä kirjoittamaan tästä kirjasta tai Touko Laaksosesta. Kuin olisin astunut liian suuriin saappaisiin. Touko Laaksonen, taiteilijanimeltään Tom of Finland kun oli suurenmoinen ihminen, upea mies, jolla oli upea ja monivivahteinen elämä ja ura. Touko Laaksosen saappaita ei niin vain täytetä. Tunnen myös häpeää siitä, että oikeastaan vasta nyt hahmotan kuka on Touko Laaksonen. Olen kyllä tietoinen Tom of Finlandista, mutta siitäkin vain pintapuolisin median antamien tiedonrippeiden pohjalta. Jostakin syystä heräsin aiheeseen vasta nyt. Ehkä se johtui osittain elokuvatrailerista, jonka näin elokuvateatterissa. Se filmi täytyy kyllä käydä katsomassa. 

Jokaisella, joka syystä taikka toisesta on jäänyt epätietoisuuteen Tom of Finlandin suhteen, on aukko sivistyksessä. Kirjan luettuani tulin surulliseksi siitä, että näin merkittävä ja mahtava persoona on jäänyt monelta varjoon tai unohduksiin. Miten kukaan voi piirtää noin hyvin. Tai 'hyvin' ei riitä missään määrin kuvaamaan hänen piirtämisen lahjaansa. Valot ja varjot ovat käsinkosketeltavan aidontuntuisia. Piirrokset ovat kuin valokuvia. Ja ne kuvien miehet niin komeita! Ja vaikka joku sanoisikin Tom of Finlandin töitä pornografiaksi ovat ne mielestäni kauniita töitä joissa on kaunis ja tärkeä sanoma: jokaisella on oikeus rakastaa ja olla onnellinen. Touko Laaksosen töitä katsellessa tulee hyvälle tuulelle. Kun kiinnittää huomionsa itse asiaan, huomaa, että miehet kuvissa ovat aina iloisia, onnellisia, pilke silmäkulmassa.

Toukon omakuvia katsoessani tuntuu kuin katsoisin jotakuta tuntemaani ihmistä. En tiedä mistä se johtuu. Hänen kasvonsa ovat ystävälliset, katseensa lämmin ja puoleensavetävä. Hän oli luovan alan monitaituri, ja hänen taiteensa vaikutus näkyy monessa.



Touko, jos kuulet tai näet tämän,
You Rock!





F. Valentinen Hooven III
Tom of Finland – Marginaalista maailmanmaineeseen
Like 2017


***

Legendaarisen taiteilijan upea elämäkerta

Runsaasti kuvitettu Tom of Finland kertoo Tom of Finlandina tunnetun Touko Laaksosen matkasta kansainvälisen homoyhteisön kulttiikoniksi ja lopulta maailman tunnetuimmaksi suomalaiseksi kuvataiteilijaksi. Teos esittelee laajasti Tom of Finlandin töitä tämän koko uran ajalta, ja kirjaan on koottu paljon piirustuksia ja harvinaisia valokuvia, jotka kuvittavat taiteilijan elämää ja herättävät legendan jälleen henkiin. Kirjan uuteen suomennokseen on koottu runsaasti lisämateriaalia viime vuosilta, ajalta jolloin Tom of Finland nousi lopullisesti marginaalista maailmanmaineeseen.

F. Valentine Hooven III on yhdysvaltalainen kirjailija. Hän on koonnut useita muitakin Tom of Finland -teoksia, kuten kirjan Tom of Finland – His Life and Times. (Like)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma KOPPA - puikoissa ja koukussa

Ei uskoisi, että siitä on jo melkein kymmenen vuotta kun tein edellisen kerran arvostelun Virpi Marjaana Siiran kirjasta. Miten tämä aika kulkeekaan näin nopeasti! Silloisessa kirjassa aiheena olivat ympyrät ja sen eri variaatiot . Ja silloin vain virkkailtiin, toisin kuin tässä Oma KOPPA, puikoissa - ja koukussa kirjassa, jossa myös neulotaan (eli kudotaan kuten meillä päin sanotaan). Tuon edellisen arvostelun yhteydessä vuolaasti kiittelin kirjailijaa siitä, että olin oppinut tekemään täydellisen ympyrän. Myönnän, että tasaisen pinnan tai muodon aikaansaaminen on aina hieman hankalaa. Ympyrästä tulee kuppi ja kopasta pefletti. Tykkään Virpi Marjaana Siiran tyylistä tehdä ja luoda. Se on jotenkin niin vaivatonta ja spontaania. Kuten aiemminkin sanoin, ajatus "ei oo niin justiinsa " tuntuu sopivan myös tähän kirjaan. Moka tai virhe on vaan kaunistus.  Tässä kirjassa inspiraationa ovat toimineet puut. Ja luonto yleensä. Ovathan nuo tärkeitä meidänkin olemassaolon kannalta

Satuhieronta

Satuhieronta  läsnäolevan kosketuksen ja sadun taikaa ”Satuhieronta on satujen yhdistämistä kosketukseen ja kevyeen hierontaan. Se on rentoutumista ja rauhoittumista, läsnäoloa ilon ja leikin kautta. Satuhieronnassa yhdistyy kaksi lapsen kasvun ja kehityksen kannalta oleellista asiaa:  satu ja hyvä kosketus." Muistatko miten hyvältä se tuntui kun joku piirteli selkään kuvioita? Omasta lapsuudesta se ainakin muistuu mukavana muistona mieleen. Monesti lapsina piirtelimme toistemme selkään kuvioita ja yritimme arvata mikä kuva on kyseessä. Samaa on tehty myös päiväkodissa ja koulussa. Nyt asiaa on tutkittu tarkemmin, ja sille on löytynyt nimi: ’satuhieronta’. Satuhieronta tuntuu lähes epätodellisen yksinkertaiselta tavalta poistaa monia negatiivisia asioita ja ennen kaikkea lisätä positiivisia asioita. Satuhieronnan vaikutukset ulottuvat niin psyykkiseen, fyysiseen kuin sosiaaliseenkin hyvinvointiin. Se antaa myönteisen läheisyyden ja kosketuksen kokemuksia, tukee itsetuntoa, kehittä

Kiehtovat Tarot-kortit

Tarot -korttejakin käsiteltiin pintapuolisesti Tammen kirjassa. Tarot-kortit ovat varmasti lähes jokaiselle ihmiselle jollain tavalla tutut, ainakin käsitteen tasolla.  Tämä  Gummeruksen julkaisema Tarot-pakkaus  sisältää pienen ja ison arkanan kortit, siis yhteensä 78 korttia sekä helppotajuisen oppaan korttien käytöstä, pöytien luomisesta ja tietysti tiedot jokaisen kortin merkityksestä.  Tarot-kortit ovat nekin kiehtoneet minua jo pitkään mutta muistaakseni minulle ei ikinä korttia ole nostettu enkä vielä itsekään ole uskaltanut itselleni kortteja asetella. Jännittää nimittäin jos jonkin verran mitä sieltä nousee ja osaanko tulkita kortit oikein. Hieman myös hämmentää tuo korttien tulkinta, sen kun voi tehdä joko suoraan tai käänteisesti. Mistä sen sitten tietää miten päin asian ymmärtää. Vastauksen voisi toki varmasti saada heiltä, jotka Tarot-kortteja käyttävät aktiivisesti. Opaskirjassa ohjeistettiin, että korttipakkaa kannattaa pitää lähellä jonkin aikaa, jotta pa