Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Suurenmoinen mies

Minusta tuntuu etten ole tarpeeksi hyvä kirjoittamaan tästä kirjasta tai Touko Laaksosesta. Kuin olisin astunut liian suuriin saappaisiin. Touko Laaksonen, taiteilijanimeltään Tom of Finland kun oli suurenmoinen ihminen, upea mies, jolla oli upea ja monivivahteinen elämä ja ura. Touko Laaksosen saappaita ei niin vain täytetä. Tunnen myös häpeää siitä, että oikeastaan vasta nyt hahmotan kuka on Touko Laaksonen. Olen kyllä tietoinen Tom of Finlandista, mutta siitäkin vain pintapuolisin median antamien tiedonrippeiden pohjalta. Jostakin syystä heräsin aiheeseen vasta nyt. Ehkä se johtui osittain elokuvatrailerista, jonka näin elokuvateatterissa. Se filmi täytyy kyllä käydä katsomassa.  Jokaisella, joka syystä taikka toisesta on jäänyt epätietoisuuteen Tom of Finlandin suhteen, on aukko sivistyksessä. Kirjan luettuani tulin surulliseksi siitä, että näin merkittävä ja mahtava persoona on jäänyt monelta varjoon tai unohduksiin. Miten kukaan voi piirtää noin hyvin. Tai 'hyvin&#

Arvoitukselliset aivot

Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta on arvostetun brittiläisen aivokirurgi Henry Marshin muistelmateos hänen uransa mielenkiintoisista ja monipuolisista leikkauksista. Työssään Henry Marsh on päässyt seuraamaan läheltä hyvinkin vaikeita tapauksia, joiden onnistumisprosenttia ei voi sanoa etukäteen. Hän voi vain kertoa potilaalle, että on mahdollisuuksia onnistua mutta mitään takeita siihen ei ole. Hänen leikkauspöydälle ovat joutuneet niin pienet lapset kuin jo ikääntyneet ihmiset, joita ei vielä muutamia vuosia sitten olisi edes leikattu korkean iän vuoksi. Henry Marsh haluaa kuitenkin antaa jokaiselle saman mahdollisuuden. Henry Marsh kertoo kirjassaan yli kaksikymmentä erilaista tapausta - yhteistä niille kaikille on se, että ne liittyvät aivoihin. Hän kertoo hyvin suoraan millaisia tunteita leikkaukset hänessä aiheuttavat. Koskaan ei tiedä miten toimenpiteet onnistuvat, toipuuko potilas vai menehtyykö leikkauspöydälle. Tapauksia kuvaillessaan Marsh tuo monesti esil

PELLAVASYDÄN JA KÄPYKRANSSI

Luonnonmateriaalit   ovat ihania  ja niin monikäyttöisiä! Risuista, varvuista, kävyistä ja oksista saa aikaan vaikka mitä. Helpoin on kranssi, johon tarvitaan vain nippu pitkiä koivunoksia tai villiviinin oksia, jotka kiepsautetaan kehän muotoon. Luonnonmateriaaleja työstettäessä ei välttämättä tarvita kuin oksasakset ja rulla rautalankaa. Rakastan luonnon antimia, olen lapsesta saakka tehnyt kransseja ja koristeita niistä. Toki haluan myös oppia uusia juttuja ja tekniikoita. Alan kirjallisuutta löytää aika hyvin. Tässä yksi hyvä esimerkki:  PELLAVASYDÄN JA KÄPYKRANSSI  (Gummerus). Kirjassa esitellään lukuisia erilaisia luonnonmateriaaleista tehtyjä koristeita. Oksien ja risujen lisäksi käytetään muun muassa tuohta ja vihreitä kasveja ja kukkia, olkia ja marjoja, sekä havuja. Jokaiseen työhön kuuluu selkeät ohjeet mallikuvien kera.  Sammaleesta  syntyy ihanan utuisia ja lempeitä koristeita: sydämiä, tähtiä, kransseja ja hauskat kirjaimet, joista voisi tehdä vaikka osoitenume

Yhden kattilan pastat

Yhden kattilan pastat , miten ihmeessä en ole törmännyt tähän ennen tai keksinyt tätä itse! Olen kyllä kypsentänyt maukkaat lihapullat tomaatti-mozzarella-kastikkeessa mutta en älynnyt laittaa pastaa joukkoon. Hmph. Kaikkea sitä oppii. Meillä syödään aika paljon pastaa, tai no, tuon 'aika'-sanan voisi jättää kyllä poiskin. Esikoinen ei nimittäin juuri muuta ole vuosiin suostunut syömäänkään kuin pastaa. Tonnikalaa ja makaronia. Alkaa jo äitiä kyllästyttää. Olen miettinyt mitä muuta keksisin, siis sellaista mitä tuo nirso yksilö suostuisi syömään. Nämä tässä kirjassa esitellyt kattilaruoat näyttävät herkullisilta ja houkuttelevat todellakin testaamaan. Enää ei edes voi sanoa, että ei ole aikaa, koska nämä neljän hengen ateriat valmistuvat vartissa. Vartissa! Eihän siinä ajassa ehdi edes kuoria perunoita. Tällä tavalla säästyy energiaakin kun ei tarvitse montaa levyä pitää päällä yhtä aikaa.  Kattilaan laitetaan siis aluksi kaikki tarvittavat raaka-aineet ja lopuksi kaad

LEMPIVAATTEITA

Lotta Jansdotter  toteuttaa unelmaani. Joo, ei saa olla kade. Mutta jos ihan pikkasen vaan. Lotta on designer, joka suunnittelee tuotteita ja kuoseja, ja kuoseja tuotteisiinsa.  Lempivaatteita  -kirja pitää sisällään ajattomia vaatteita, jotka ovat myös helppotekoisia. Yksinkertaisia malleja ja muotoja. Hameita, jakkuja, housuja, toppeja, kafkaaneja, tunikoita, mekkoja. Lyhyitä ja pitkiä. Yhteensä 5 peruskaavaa, koossa XS-XL. Lisänä laukkuja, huiveja ja koruja.  Vaikka kirjan mallit ovat muodoiltaan melko tavallisia - ehkä niissä on havaittavissa samoja piirteitä kuin Marimekon vaatteissa - on niissä silti tietynlaista persoonallisuutta ja boheemiutta. Malleissa on käytetty pääsääntöisesti eripaksuisia puuvillakankaita, mutta myös muita luonnonkuituja. Sama malli saa ihan uuden ja erilaisen ilmeen kangasta vaihtamalla. Mallit on tehty muunneltaviksi ja pituutta muokkaamalla saa luotua lisää vaihtoehtoja. Kirjan teksti on kirjoitettu persoonallisella tyylillä tarinamuotoon.