Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2015.

YOU - kirja sinusta

Pienistä teoista syntyy suuria tekoja. Kaiken lisäksi pieni teko on paljon helpompi tehdä kuin suuri teko. Kun teet yhden pienen teon joka päivä, muodostuu pienistä teoista suuri määrä. Sanotaan, että päivittäisillä pienillä teoilla on suuri merkitys elämään ja onnellisuuteen. Jos sinulla ei ole tapana tehdä uuden vuoden lupauksia tai et saa pidettyä ja toteutettua tekemiäsi lupauksia minulla on sinulle pieni haaste. Ota käsiisi YOU-kirja sinusta. Readme.fi:n uutuusteos pitää sisällään 365 pientä päivittäistä pikkutekoa, joilla on kuitenkin elämääsi suuri positiivinen merkitys ja vaikutus. Kirja perustuu aiemmin ilmestyneeseen YOU-app-puhelinsovellukseen. Nykyään monilla on käytössään älypuhelimet ja niiden myötä erilaiset appit ovat osa arkea, mutta meille joilla ei älypuhelimia ole niin kirjat ajavat saman asian. Ja minä ainakin olen niitä ihmisiä, joille kirja on paljon miellyttävämpi vaihtoehto. Kirjaan voi raapustella omia ajatuksiaan, piirustella kuvia sivujen kulmiin ja kirjaa v

Suomen lasten iltasadut

Otavan Suomen lasten iltasadut -kirja sisältää noin neljäkymmentä pientä mutta tuttua ja tunnettua satua. Nämä sadut on muokattu nykykieleen sopiviksi, silti perinteitä kunnioittaen. Sadut ovat meille aikuisille jo tuttuja mutta monelle pienelle ihmiselle vielä ihan uusia ja tuntemattomia. Kirjan tarinat ovat mukavan lyhkäisiä, joten ne sopivat mainiosti iltasaduiksi tai pieneksi huilaustauoksi leikkien lomaan.  Lukisin mielelläni lapsilleni satuja koska minulle on omassa lapsuudessani luettu paljon ja yksi tietty kirja on jäänyt itselleni tärkeäksi ja läheiseksi. Innoissani siis päätin omillekin lapsille näitä tarinoita lukea mutta he vaan eivät jaksa innostua saduista tai eivät jaksa pysyä paikoillaan ja kuunnella edes tällaista pientä viiden minuutin tarinaa. Tässä siis huokailen. Ja toivon, että sellainenkin hetki vielä tulee, että lapsi tulee luokseni ja pyytää satua. Laila Hirvisaaren ja Anja Salokanteleen kokoama valikoima sisältää mm. H.C. Andersenin ja Grimmin veljesten satuj

Pulassa lapsen kanssa

Olin Meidän Perhe-lehden tilaaja jo vuosia ennen omia lapsia. Mielestäni se oli aina niin raikas ja runsas lehti täynnä asiaa. Lehdessä oli myös Sinkkosen palsta, minne lukijat saivat lähettää kasvatukseen liittyviä kysymyksiään ja saivat niihin myös vastauksen. Luin palstan aina suurella mielenkiinnolla ja innolla, ja ajattelin käyttäväni saamaani tietoa hyödykseni sitten jos ja kun saan omia lapsia. Nyt kun omia lapsia on, vanhemmuuden haasteet ovat ajankohtaisia ja taustatuen saaminen erittäin tärkeää.  Olin siis varsin innoissani kun sain käsiini kirjan Pulassa lapsen kanssa (Jari Sinkkonen & Laura Korhonen). Totuus silti valkeni minulle – vaikka kirjasta saakin tietynlaista vertaistukea ja lohtua, kirja ei kuitenkaan pysty auttamaan niinä haasteellisina hetkinä, joina neuvoja tarvitsisin. Tajusin myös asettaneeni kirjalle – ja Sinkkosen vastauksille – liian suuria odotuksia, eihän kirjoitettu teksti voi koskaan antaa 100 % osuvaa ja sopivaa vastausta, koska jokainen tap