Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2015.

Jamien FIILIS RUOKAA

Jamien FIILIS RUOKAA Jamie on ihana. Olen seurannut hänen ohjelmiaan toistakymmentä vuotta, enkä kyllästy. Hänellä on mahtava tyyli tehdä ruokaa, hienostelematta. Hänen työskentelyään on ilo katsella ja ruoka näyttää aina herkulliselta. Ruoanlaitto on Jamie Oliverille yksi tapa viettää aikaa läheistensä kanssa, tästä voisivat muutkin ottaa mallia. Kokkailun ei tarvitse olla pikaisesti tehtävä toimitus, vaan se voi olla mukavaa koko perheen yhteistä ajanvietettä. Jamie Oliverilla on pitkä historia TV-kokkina, ja kirjojakin ilmestyy vuosittain. Hänellä on tärkeitä ja kunnioitettavia aatteita kuten kouluruoan parantaminen ja oikeanlaisten raaka-aineiden käyttö: luomu ja omavaraisuus. Hän myös suosittelee käyttämään eläinkunnan tuotteita, joiden tuotannossa on huomioitu eläinten hyvinvointi ja kestävän kehityksen periaatteet, kalatuotteissa kannattaa valita MSC-sertifioituja tuotteita. Jamien FIILIS RUOKAA -kirjaan on koottu herkullisimmat, ilahduttavimmat, uusimmat ja innostavimmat hyvän

Kevätuutuuksia lapsille / Bazar

Tämä vai tuo? Viljan syntymäpäivät -kirjassa Fiinu on lähdössä äitinsä kanssa parhaan ystävänsä Viljan syntymäpäiville. Mitä Viljalle voisi viedä syntymäpäivälahjaksi ja millaiset vaatteet olisi hauska laittaa päälle? Mitä syntymäpäivillä oikein tehdään? Viljan syntymäpäivät aloittaa kirjailija Eppu Nuotion ja kuvittaja Aino Louhen yhteisen, Fiinu-tytöstä kertovan Tämä vai tuo? -kuvakirjasarjan.  Kirjasarja on tarkoitettu 3-8-vuotiaille. Tämä vai tuo? -kirja kuvastaa hyvin lapsen elämää arjessa ja sen ympärillä. Elämä on valintojen tekemistä. Leikinkö sisällä vai ulkona, laitanko lapaset vai kintaat, kumisaappaat vai talvikengät.  Syönkö puuroa vai leipää.  Tämä vai tuo? -kirja käsittelee tuota jokapäiväistä valintojen tekemistä.  Ensimmäisessä osassa ollaan menossa Viljan syntymäpäiville, ja pohditaan mm. mitä laitetaan ylle ja millainen lahja Viljalle annetaan. Kirja kertoo myös äidin ja tyttären läheisestä suhteesta. Kuvitus on yksinkertaista mutta värikästä. Ja ainakin pienempien

Kiitos hyvää

Kirjat ne sen kuin vain kaunistuvat. Eikä poikkeusta tee tämäkään. Kiitos hyvää on kaunis ruokakirja, joka keskittyy sokerittomiin ja gluteenittomiin herkkuihin.  Vastaavanlaisia kirjoja on viime aikoina ilmestynyt runsaasti, ja niistä huomaa sen mikä trendi tällä hetkellä on IN. Ruoka-aineisiin ja niiden laatuun kiinnitetään entistä enemmän huomiota, ja tärkeässä roolissa on myös ihmisen keho ja sen hyvinvointi. Vaikka vastaavanlaisia kirjoja onkin jo ilmestynyt melko paljon, ideat ja reseptit eivät silti toista itseään. KIITOS HYVÄÄ –kirja sisältää yli 70 inspiroivaa ohjetta, jotka myös oikeasti tuntuvat uusilta, ja kokeilemisen arvoisilta. Kirja sisältää makeita leivonnaisia, makeisia, jäätelöitä, juomia ja lisukkeita, jotka on valmistettu ilman valkoista sokeria ja gluteenia. Useimmat reseptit ovat myös maidottomia, hiivattomia ja vegaanillekin sopivia. Raaka-aineissa suositaan luomua. Tahtoisin kokeilla jokaista kirjan ohjetta, ja vielä mieluummin tahtoisin päästä valmiiseen pöyt

Enkeli lensi ohi

Enkeli lensi ohi - Nina Ramstadius Kirjaan on kerätty upea kokoelma enkelikokemuksia. Vaikka kirja on kooltaan pieni pokkari, on siinä silti reilusti yli 200 sivua suomalaisten kertomia kokemuksia enkeleistä ja muista valo-olennoista. Kirja on ihana lukukokemus. Rakastan tällaisia tarinoita, todellisia tapahtumia. Ihmisten kokemuksista lukiessa tunneskaalat vaihtelivat ilosta surun kyyneliin, ja jokaisen tarinan luettuani ihokarvani nousivat pystyyn. Omakohtaisiin tapahtumiin perustuvat kirjoitukset ovat aina koskettavia ja mielenkiintoisia, ja nyt kun koko kirjanen on niitä täynnä, tunnen olevani ihan taivaissa. Omia enkelikokemuksia ei oikeastaan ole, mutta näiden kertomusten pohjalta pääsen lukijan asemassa kokemaan niitä. Koskettava. Sävähdyttävä. Tunteita herättävä. Kirjan luettuasi et voi enää väittää ettei enkeleitä ole. Kyllä niitä on. Ne voivat olla myös ihmisen tai eläimen hahmossa, auttaen ja lohduttaen, tai sitten valo-olentona vierelläsi.  Jokaisella meillä on oma suojelus

Taivasyhteys

T aivasyhteys kertomuksia kuolemanrajakokemuksista ja poismenneiden läheisten kohtaamisista Eben Alexander & Ptolemy Tompkins Keitä me olemme? Mistä me olemme tulleet? Minne me olemme menossa? Taivas Taivas ja sen ulottuvuudet sanan jokaisessa merkityksessä on niin laaja ja mittaamaton. Käsite, jota me emme voi edes kuvitella eivätkä kuolemanrajakokemuksen kokeneet ja taivaan nähneet pysty sitä maallisen sanavaraston turvin kuvailemaan. Mutta Eben Alexander ainakin yrittää. Hän haluaa valaa meihin uskoa siitä, että taivas oikeasti on olemassa oleva paikka. Ja sinne jokainen meistä on menossa. Taivas on rakkaus, koti. Taivasyhteys sisältää niin Eben Alexanderin omakohtaisia kokemuksia, kuin hänen lukijoidensa ja eri tiedemiesten näkemyksiä ja kokemuksia taivaasta – elämästä ja kuolemasta. Kirjassa pohditaan niin tieteen kuin uskonkin kautta mm. maailmankaikkeutta, ihmisten tietoisuutta ja ikuista elämää. Ja sitä, miten lähellä muutos ja sitä kautta uusi maailma on. Tiede ja usko ei

Viljaton kattaus

Viljaton kattaus on runsaasti reseptejä sisältävä uutuusteos.  Viljattomuuden lisäksi reseptit ovat myös lähes maidottomia, eli maitotuotteiden sijaan on käytetty mm. kookoskermaa, -maitoa ja –öljyä. Äkkiseltään kirja voi tuntua raakaruokakirjalta, tai karppauskirjalta, mutta tarkemmin tarkasteltuna pääpaino teoksessa on kuitenkin gluteenittomuus ja ennen kaikkea hyvät, puhtaat raaka-aineet, ilman minkäänlaista hifistelyä. Kirjan kirjoittaja, Emmi-Liia Sjöholm on tuttu Torkkuja ja nokkosia –blogistaan, ja bataattiburgerireseptillään hän saavutti suosiota, ja juuri tämän kyseisen reseptin myötä hän myös sai mahdollisuuden tehdä tämän kirjan. Aistikkaiden reseptien kehittely, uusien ruoka-aineiden ennakkoluuloton ja innovatiivinen kokeilu sekä ruokien valokuvaaminen innostivat Emmi-Liian kokoamaan kauniit ja maukkaat reseptit kirjan kansien väliin. Uskoisin kärsiväni samasta vaivasta kuin kirjan kirjoittaja, viljat ja hiilarit eivät ole vatsalleni hyväksi, ja niiden poistaminen ruokaval

Henkien opissa

H enkien opissa – kommunikointia henkien kanssa Annika Radlöv & Tuula Partanen WSOY Kuinka saada avaimet henkiseen, fyysiseen ja psyykkiseen kehitykseen yhteistyössä henkimaailman kanssa? Tuulan ja Annikan kertomukset omasta matkastaan avaavat lukijalle näkymän muutokseen: kuinka yhteys henkimaailmaan voi johdattaa vaikeiden elämänkokemusten kautta mielen vahvuuteen. Henkimaailman apu voi olla korvaamaton henkisen kehityksen tiellä: omaa sisintä ja elimistöä kuuntelemalla voi askel askeleelta oppia pysähtymään omien intuitioiden äärelle. Kirjan harjoitusten avulla voit tutustua omaan henkioppaaseesi, opit kommunikoimaan henkien kanssa ja lisäät hyvinvointiasi ja energiaasi. Kirja herätti mielenkiintoni ja ajattelin sen toimivan oppaana ja ohjaajana henkisellä polullani. Lyhyesti sanottuna kirja kertoo Annikan ja Tuulan henkisestä matkasta, siitä miten he kommunikoivat henkimaailman kanssa. Ehkä ymmärsin kirjan nimen väärin, mutta ajattelin sen toimivan oppaana lukijalle, vaikka käy