Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2015.

Kalanruodosta katnisslettiin

Pitkät hiukset lapsesta saakka eikä osaa tehdä lettejä. Ehkä vähän noloa. Itsestäni siis puhun. Perusletit kyllä onnistuu mutta edes ranskalaista en oikein hallitse. Sen tekeminen menee yleensä sellaiseksi nyhräämiseksi ja hermojen kiristelyksi, ja lopputuloksena on toispuoleinen takkupötkö. Mikä sitten on (teko)syynä, etten ole koskaan lettejä oppinut palmikoimaan, ehkä se, että itselle niitä on hankala tehdä tai ettei minulla ole ollut pitkätukkaisia kavereita. Mutta ehkä toivoa ei ole kokonaan menetetty, ehkä voin vielä oppia. Otavalta ilmestyi juuri Ihanat letit -kirja, jossa esitellään parikymmentä erilaista lettimallia ja -kampausta. Kirjan on kirjoittaneet tanskalaistytöt Laura & Marie. Nämä tyttöset ovat pienestä saakka rakastaneet lettejä ja vuonna 2013 he saivat idean jakaa ideoitaan ja kampausmallejaan Instagramissa ja yllätyksekseen saivat mielettömän määrän seuraajia, muita leteistä innostuneita ympäri maailmaa. Tähän kirjaan on kerätty tyttöjen suosikkikampauksia. Kir

Neuleiden neljä vuodenaikaa

Neuleiden neljä vuodenaikaa Helga Isager Atena Silmiähivelevän kaunis, harmoninen teos. Kauniissa, paljaan vaaleissa kuvissa ihastuttavat kauniit luontoaiheet ja käsinkosketeltavat neuleet. Neuleet ovat ajattomia ja elegantteja, värimaailmaltaan rauhoittavia, luonnonläheisiä sävyjä. Ohjeissa yhdistyy harkittu tekstuuri, moderni ja yksinkertainen ilme. Ohjeet ovat selkeät ja yksityiskohtaiset, joita neulojan on helppo seurata. Jokaisesta mallista kerrotaan ensin koko, tarvikkeet, puikot, mitat ja neuletiheys. Neuleet on neulottu Isager-langoilla, ja siten  myös mallit on suunniteltu juuri tälle langalle. Suomesta kyseistä lankaa saa Lankakauppa Kerä stä. Kirjasta löytyy neuleohjeita niin aikuisille, kuin lapsille. Mallit on jaettu vuodenaikojen mukaan: KEVÄT, KESÄ, TALVI ja SYKSY -mallistoihin. Ohjeista löytyy mm. baskeri, bolero, huiveja, mekkoja lapsille ja aikuisille, toppeja ja neuletakkeja. Kirjassa käytetyt tekniikat esitellään lopuksi neulekoulussa. Helga Isager on tunnettu tan

Kaappaus Keittiössä

Kari Aihinen - Kaappaus Keittiössä – Auditorium . Oi miten herkullista! Ihan oikeasti. Kirja on resepteineen ihan huippu! Kirja, joka tuntuu helposti lähestyttävältä. Reseptit, joita oikeasti voisi kokeilla, ja jotka eivät ole vaikeantuntuisia tai turhan haastavia. Kirjahan perustuu TV:ssa pyörineeseen ruokaohjelmaan, Kaappaus keittiössä. Ja jos sarja on tuttu, tietää, että reseptit on suunniteltu ja suunnattu ihmisille, perheille, joilla ei joko ole aikaa tehdä kunnon ruokaa, jotka eivät osaa kokata tai jotka ovat muusta syystä menettäneet innostuksensa ruoanlaittoon. Tästä päästään siihen, että reseptit ovat oikeasti melko vaivattomia ja helposti toteutettavissa, olet sitten aloittelija tai jo kokenut kokkailija. Itselläni ainakin on sitä ongelmaa, että vaikka kiinnostusta on kovasti ja taitoakin jonkin verran, niin silti ruoanlaitto ja ruokien ideointi junnaa paikoillaan. Teen samoja perusruokia viikosta toiseen vaikka oikeasti vaihtoehtoja muihinkin ruokiin on lukematon määrä. Kai

VILLIYRTTI keittokirja

Sami Tallberg – VILLIYRTTI keittokirja – readme.fi Tässäpä teille todella mielenkiintoinen kirja!  Tämän luettuasi et enää kävele luonnossa laput silmilläsi vaan tutkailet kiinnostuneena ympäristöäsi ja sen kasvillisuutta. Näin ainakin minulle kävi. Olen kylläkin ollut kiinnostunut villikasveista, eli syötäviksi kelpaavista kasveista, niin kauan kuin muistan, ihan pikkuisesta asti. Olen siis syönyt koivunlehtiä, ketunleipiä, kuusenkerkkiä ja krassinkukkia. Mutta nyt kirjan luettuani olen saanut laajennettua ja avarrettuani kasvituntemustani entisestään. Nyt kun katselen ympärilleni, löydän jatkuvasti uusia kasveja, joita voisi maistella. Tuo, tuo ja tuokin on syötävää! Todella hauskaa! Tänäänkin kävellessäni maistelin syreenin kukkasia. En muuten tiennyt, että syreenikin on syötävää. Mutta siitäpä sainkin idean kerätä syreenin kukkasia ja kokeilla kuivattaa niitä. Jos väri säilyy hyvänä niin nehän olisivat kauniita koristeita leivonnassa.  Kirjassa on esiteltynä 75 suomalaista villika

Uniavain

Uniavain – Anuirmeli Sallamo-Lavi Unet ovat kiinnostaneet ihmisiä aina. Toiset väittävät etteivät näe unia, toiset eivät juurikaan niistä välitä, mutta sitten on meitä, joita unet kovasti kiehtovat. Unien tulkinnan ymmärtämisen kautta voi saada tärkeää tietoa itsestään, ja unien kautta voi saada apua ja neuvoja mieltä painaviin kysymyksiin. ”Jokainen uni on piilotajunnan tulkinta unennäkijän senhetkisestä elämäntilanteesta.” Uniavain on kaunis ja kiehtova teos jo ulkonäkönsäkin puolesta. Kirjan tarkoitus on opastaa lukijaa tulkitsemaan uniaan intuitiivisesti. Kirjassa kerrotaan myös teoriatietoa unesta ja sen rakenteesta ja eri unityypeistä kuten selkounet ja enneunet, sekä vinkataan luonnollisia apukeinoja unettomuuden ehkäisyyn ja poistoon. Kirjan kirjoittaja on kehittänyt unienkatselutekniikan, jota hän kutsuu aktiiviseksi unityöskentelyksi. Siinä ihminen voi itse vaikuttaa uniensa kulkuun ja tehdä unissaan sellaisia asioita, jotka muutoin valveillaoloaikana ovat mahdottomia. Olen a

Taivaallinen rakkaus

T aivaallinen rakkaus – Lorna Byrne – Otava Rakkaus on voimaa, mutta liian moni meistä on sulkenut sen sisäänsä. Lorna Byrne kertoo miten hän näkee rakkauden fyysisenä voimana, hehkuvana energiana ihmisten ympärillä. Maailma olisi paljon parempi paikka jos me vain vapauttaisimme rakkauden sisältämme. Lorna kirjoittaa miten tärkeää se olisi maailman eheytymisen kannalta. Tässä kirjassa hän opastaa miten vapauttaa rakkaus – opettelemalla ensin rakastamaan itseämme. ”Itsensä rakastaminen ei ole turhamaisuutta, itsekkyyttä tai itsensä pitämistä muita ihmisiä erityisempänä. Itseen kohdistuvassa rakkaudessa on kyse yksilön arvostamisesta ja rakastamisesta. Rakastamalla itseämme voisimme tehdä elämästämme maan päällä kuin pilkahduksen taivaasta.” Lorna painottaa erityisesti lapsiin ja planeettaamme kohdistuvan rakkauden voimaa ja merkitystä. Lapset ottavat mallia aikuisilta, joten aikuisten tulisi näyttää hyvää mallia rakastamalla ehdoitta. Jos lapset eivät näe rakkautta ja r

Lorna Byrne

T aivaallinen rakkaus – Lorna Byrne – Otava Rakkaus on voimaa, mutta liian moni meistä on sulkenut sen sisäänsä. Lorna Byrne kertoo miten hän näkee rakkauden fyysisenä voimana, hehkuvana energiana ihmisten ympärillä. Maailma olisi paljon parempi paikka jos me vain vapauttaisimme rakkauden sisältämme. Lorna kirjoittaa miten tärkeää se olisi maailman eheytymisen kannalta. Tässä kirjassa hän opastaa miten vapauttaa rakkaus – opettelemalla ensin rakastamaan itseämme. ”Itsensä rakastaminen ei ole turhamaisuutta, itsekkyyttä tai itsensä pitämistä muita ihmisiä erityisempänä. Itseen kohdistuvassa rakkaudessa on kyse yksilön arvostamisesta ja rakastamisesta. Rakastamalla itseämme voisimme tehdä elämästämme maan päällä kuin pilkahduksen taivaasta.” Lorna painottaa erityisesti lapsiin ja planeettaamme kohdistuvan rakkauden voimaa ja merkitystä. Lapset ottavat mallia aikuisilta, joten aikuisten tulisi näyttää hyvää mallia rakastamalla ehdoitta. Jos lapset eivät näe rakkautta ja rakkauden voimaa,

Lasten iloinen kuvasanakirja

Lasten iloinen kuvasanakirja - englanti-suomi - sisältää 1000 sanaa ja kuvaa, joiden avulla lapset ( ja aikuisetkin) voivat opetella hauskalla tavalla uutta kieltä. Kuvitus on värikäs, iloinen ja hauska. Kirjan lopusta löytyy vielä erillinen sanahakemisto. Kirjasta löytyy mm. vastakohtia, adjektiiveja, värejä, muotoja, numeroita ja aakkosia, liikutaan luonnossa, eläintarhassa ja maatilalla, ja sukelletaan satujen maailmaan. Kirjassa on esitelty myös sukulaisuussuhteita, ammatteja, vaatteita ja tutustutaan kotiin ja puutarhaan. Pojan, kohta 4v, kommentti kirjasta oli "yhtä kiva kuin muutkin", ja yhtä tiettyä sanaa ja kuvaa piti selata ja katsoa yhä uudestaan. Uskon, että kun lapset tuosta vähän vielä kasvavat niin kirjasta tulee yhä suositumpi. Ja onhan tämä hyödyllinen meille aikuisillekin, moni sana tuntuu vieraalta vaikka sen varmasti on joskus kouluvuosina opetellutkin. Kertaus on opintojen äiti.  Kun poikamme jokin aika sitten yhtäkkiä oppi värit e

Mauste- ja terveyskasvit luonnossa

                            Luonnonyrttien suosio on ajan kuluessa vaihdellut. Vuosikausia sitten luonnonyrtit olivat osa ihmisen ravintoa, mutta lähemmäs meidän aikaamme niiden suosio tai tieto niistä on vähentynyt. Kunnes taas viime aikoina on saanut huomata, miten villiyrttejä taas nostetaan esiin. Olen törmännyt moneen kirjaan, jossa esitellään luonnonkasvien käyttöä niin ravintona kuin lääkkeinä ja rohdoksinakin . Itseäni asia on kiinnostanut aina, ihan pikkutytöstä saakka. Tutkailin luontoa ja mietin mitkä kaikki kelpaavat syötäviksi. Popsin metsän reunamilta ketunleipää, raaputin pihkaa kuusenrungosta ja tiesin koivulehtiteen auttavan virtsatulehduksiin. Jossakin vaiheessa myös kasvien käyttö rohtoina ja lääkkeinäkin alkoi kiinnostaa. Onhan se varsin mielenkiintoista ja kiehtovaa mitä kaikkea luonnosta voikaan käyttää hyödykseen. Tähän kirjaan on kerätty liki 50 erilaista luonnonyrttiä. Kasvit on valittu sen mukaan, että niitä olisi mahdollisimman helppo löytää ja kerätä, ja sam